Näitä tarvitset:
- n. 400 g perunoita
- n. 100 g porkkanoita
- 1 sipuli
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- paprikaa (jos en olisi halunnut koemaistattaa röstejä myös lapsille olisin laittanut joukkoon chilijauhetta ja punaista Tabasco-kastiketta.)
- yrttipippuria (Santa Maria)
- Perunat ja porkkanat kuoritaan ja raastetaan karkeaksi raasteeksi. Sipuli kuoritaan ja pilkotaan hienoksi.
- Kasvikset laitetaan kulhoon ja joukkoon sekoitetaan öljy ja mausteet.
- Nosta raasteesta kokkareita lusikalla lämpimälle pannulle ja litistä kokkareet pieniksi pihveiksi.
- Paista pannulla kiinteiksi ja kullanruskeiksi.
- Tarjoa röstit heti esim. kanan kanssa
Joissakin löytämissäni ohjeissa "röstitaikinaan" lisättiin myös kananmunaa ja/tai perunat olivat hieman esikypsennettyjä, mutta juttu toimi mainiosti ilman ko. lisäyksiäkin.
Raadin aikuisväestölle röstit maistuivat todella hyvin, mutta erityisen nirso pikkuväki oudoksui omituisia pihvejä. Heille olisi maistunut kuulemma kaupan porkkanaletut paremmin. Vaan röstejä teemme varmasti toistekin, mutta silloin täytyy kehitellä niiden kanssa vielä joku näpsäkkä kastike.
Myönnän olevani vuohenjuusoaddikti, mutta silti...röstiperunoihin hieman mukaan vuohenjuustoa, niin alkaa ihmeitä tapahtua :)
VastaaPoistaHmmm. Meidän nirso koekeittiömme ei oikein ole innostunut vuohenjuustosta. Mutta ehkä se tosiaan voisi mennä "röstiperunataikinan" seassa...Kiitos vinkistä, Polkkapossu.
VastaaPoista