Näitä tarvitset:
1 keskikokoinen punainen paprika
½ punasipulia
1 valkosipulinkynsi
½ tuoretta chiliä
1/4 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
vettä
merisuolaa
mustapippuria (rouheena)
(hedelmä)sokeria
- Kuori ja pienistä sipulit. Pilko paprika ja chili, joista molemmista on poistettu siemenet. Chilien käsittelyssä kannattaa olla varovainen, sillä chilin joutuessa esim. silmiin se kirvelee inhottavasti. Pese tämän vuoksi hyvin kätesi chilien pilkkomisen jälkeen.
- Soseuta vihannekset esim. sauvasekoittimella sileäksi.
- Lisää maisteet ja säädä kastikkeen paksuutta oliiviöljyllä ja vedellä. Tarkista maku.
Koekeittiömme väki maisteli kastiketta ensin maissilastujen kanssa odotellessaan varsinaisen ruoan kypsymistä. Raadin mielestä salsa taipui hyvin myös kierrepastan ja uunissa paistettujen broilerin rintaleikkeiden kanssa. Enimmäkseen koemaistajat pitivät salsan mausta, vaikka se ei tällä kertaa kovin tulinen ollutkaan. Chilin siemenet olisvat lisänneet tulisuusastetta muutamalla pykälällä, mutta toisaalta eihän kaiken aina niin "hottia" tarvitse ollakaan.
Raatilaisten mielestä ohjeen sipulimäärä vaatisi kuitenkin hieman säätämistä, sillä nykyisellään sipulien maut määräsivät liikaa salsan tahdin ja tunketuivat ehkä liiankin voimakkaasti esille. Varsinkin kastikkeen jättämä jälkimaku suussa muistuttaa sipulista pitkään. Jälkiruoaksi raati päättikin ottaa jäätelöä.
Raati äänesti salsalle neljä tähteä.
Psst. jos mietit, että mitä ihmettä tuolla toisella puolikkaalla punasipulia tekisit niin pilkopa sekin, mutta kääräise silppu folioon ja heitä pakastimeen. Tällä tavalla säästät taas muutaman minuutin seuraavan kastikkeen kanssa, kun sipulia ei tarvitse enää pilkkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti